Yritätkö estää kävijöidesi konvertoitumisen?
Web-sivuston tavoitteita kutsutaan maaleiksi. Tästäkö johtuen suuri osa webmastereista tuntuu kuvittelevan, että maalin saavuttamiseksi täytyy myös tehdä töitä. Välillä tuntuu, että web-sivustot suorastaan varjelevat omia sivuston maalejaan toteutumiselta.
Sivujen lautausmäärät ja sivustolla vietetty aika eivät välttämättä ole hyviä tavoitteita. Ehkä meidän pitäisikin pyrkiä joissain tapauksissa pääsemään mahdollisimman suureen poistumisprosenttiin, jossa vierailijat onnistuvat pääsemään tavoitteeseen alle 10 sekunnissa yhdellä sivulatauksella! No okei, useissa tapauksissa ei ehkä kovin realistista mutta ainahan voi yrittää.
Jos olet niin onnellisessa asemassa, että ymmärrät sivustosi merkityksen liiketoiminnassasi ja olet onnistunut luomaan toimivat tavoitteet sivustollesi, tee kaikkesi, että tavoitteet ovat helposti saavutettavissa. Jos tavoitteenasi on esimerkiksi kerätä yhteydenottoja, varmista että vierailijat voivat siirtyä maaliin yhdellä tai kahdella klikkauksella, jokaiselta sivulta. Etenkin jos ohjaat vierailijoita sivustollesi mainonnan kautta.  Korosta oikeita asioita sivuillasi.
Mieti myös tarkkaan mitä tietoja sinun on oikeasti oikeasti saatava välittömästi yhteydenottajalta. Kuvitteletteko esimerkiksi ihmisten juoksevan autotalliin ja takaisin katsomaan ajokilometrit autohuoltoa varatessaan. Lomakkeet on syytä tehdä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ja muuten, sivustolle voi luoda enemmän kuin yhden lomakkeen! Liian usein näkee lomakkeita, jotka täynnä drop-down listoja ja radiobuttoneita, koska jokaiselta sivulta on pakko ohjata liikenne ainoastaan tälle yhdelle lomakkeelle.
Konversio-optimointi kannattaa aina. Tutki analytiikastasi missä mättää, suunnittele sivut huolella ja testaa käyttäjillä!
