Posts tagged konversio-optimointi
Yritätkö estää kävijöidesi konvertoitumisen?
Mar 26th
Web-sivuston tavoitteita kutsutaan maaleiksi. Tästäkö johtuen suuri osa webmastereista tuntuu kuvittelevan, että maalin saavuttamiseksi täytyy myös tehdä töitä. Välillä tuntuu, että web-sivustot suorastaan varjelevat omia sivuston maalejaan toteutumiselta.
Sivujen lautausmäärät ja sivustolla vietetty aika eivät välttämättä ole hyviä tavoitteita. Ehkä meidän pitäisikin pyrkiä joissain tapauksissa pääsemään mahdollisimman suureen poistumisprosenttiin, jossa vierailijat onnistuvat pääsemään tavoitteeseen alle 10 [...]
Hakusanamainonta – Google Adwords lyhyesti
Jan 17th
Hakusanamainonta tarkoittaa suomessa lähinnä Googlen sponsoroituja linkkejä, joista kuvan mukaisesti kolme näet heti hakutulosten yläpuolella ja loput tulosten oikealla puolella.
Lisäksi adwords tarjoaa sisältöverkoston, johon kuuluvista sivustoista mainostaja voi itse valita mihin haluaa mainoksensa näkyviin.  Googlen sisältöverkostoon kuuluvat lähes kaikki suurimmat sivustot. Sisältöverkostoissa mainoksia näytetään sivuston sisällön mukaan. Esimerkiksi Iltasanomien sivustolla voit nähdä autoaiheisen kirjoituksen yhteydessä [...]
Heatmap –työkalujen lämpökartat konversio-optimoinnin apuna.
Jan 17th
Heatmap -työkalut luovat lämpökartan web-suvuista. Lämpökartat kuvaavat käyttäjien huomion kohdistamista sivuilla. Lämpökarttojen avulla pystytään havainnoimaan paremmin käyttäjien toimintaa sivuilla, sekä havaitsemaan mahdollisia ongelmakohtia, jotka vaikuttavat sivujen tehokkuuteen ja heikentävät konversiota.
Perinteisesti lämpökartat on luotu seuraamalla käyttäjien silmien liikkeitä heidän suorittaessaan tehtäviä (engl. eye tracking). Tällaiset testit ovat tulevat hyvin kalliiksi. Ne vaativat erikoislaitteiston ja ne ovat [...]
Attention Wizard – Katseen jäljitystä ilman silmiä!
Jan 6th
Site Tuners on kehittänyt uuden tuotteen nimeltään Attention Wizard. Attention Wizardin algoritmin avulla voidaan sivuista luoda automaattisia kuvitteellisia heat mappejä. Algoritmit ennustavat käyttäjien käyttäytymisen sivuilla 75 prosentin tarkkuudella. Lataat vain kuvatiedoston sivusta ja algoritmi hoitaa loput!
Ohjelman avulla voidaan siis kustannustehokkaasti analysoida sivut ennen niiden varsinaista julkaisua ilman kalliita käyttäjätestejä. Ohjelma helpottaa huomattavasti tehokkaiden sivujen kehitystä ja [...]
Website Optimizer
Jan 6th
Website optimizer on Googlen tarjoama työkalu. Website optimizer on suunniteltu auttamaan yksittäisten sivujen tehokkuuden parantamisessa. Website optimizerin avulla voidaan verrata kahden tai useamman sivun tuottamia tuloksia.
Työkalu tarjoaa kaksi erilaista mittausvaihtoehtoa: A/B -testaus ja monimuuttujatestaus. A/B -testauksen avulla voidaan verrata kahta sivua keskenään. A/B -testauksessa luodaan uusi versio jo olemassa olevasta sivusta. Sivut voivat poiketa toisistaan [...]
